Eilinen aamupäivä tuli hiki hatussa rehkittyä lumitöitä, jotta pääsisi edes vähän pihalla kävelemään, ja jostain yhtäkkiä tuli mieleen ttä voitais tehdä munkkeja. Niitä ei ollakaan vapun jälkeen tehty ja tuoreet munkit on vaan niiiiiin hyviä Kuva nyt ei ehkä ole niin hyvä kuin miltä maistuivat, mutta uskokaa vaan että hyviä olivat! Sitä tahtia kun sai lautaselle valmiita kasattua, sitä tahtia ne siitä parempiin suihin katosivat. Muutaman sain säästettyä tälle päivälle kahvin kaveriksi.

 

 

Munkkitaikina

100 g voisulaa/öljyä

2,5 dl vesi

25 g hiiva

1 dl sokeria

1 tl kardemumma

1 tl suola

1 muna

n. 8 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, lisää hiiva, sekoita kunnes liuennut. Sekoita joukkoon sokeri, mausteet, muna ja suurin osa jauhoista. Lisää voisula ja loput jauhot. Tarkkaa jauhojenmäärää on vaikea antaa, sen huomaa kun taikina on sopivaa. Taikinasta jää löysempi kuin pullataikinasta. Anna kohota liinan alla 30-45 min, kunnes on kohonnut kaksinkertaiseksi.

 

Leivo taikinasta tanko ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Pyöritä paloista käsien välissä tai pöytää vasten pyöreitä pullia. Jos haluat tehdä donitseja, tee pullan väliin reikä sormella ja pyöritä pullaa sormen ympäri. Nyt en jaksanut tehdä niin. Anna kohota liinan alla 20 min.

 

Paista munkit friteerauskeittimessä tai kattilassa öljyssä. Itse suosin friteerauskeitintä, se on vaarattomampi ja siinä pystyy öljyn lämpötilan hallitsemaan.

Kattilassa paisto:Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa tai padassa. Kokeile kuumutta taikina/leipäpalasella. Paista muutama munkki kerrallaan , ja nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivumaan, Heti kun pystyt siihen koskemaan, voit kierittää munkin sokerissa.